Vaikka en olekaan tehnyt kuin vasta yhden postauksen uuteen blogiin, niin olen jo nyt ihan rakastunut tähän uuteen mestaan. Vaikka en saanutkaan omia taustoja laitettua niin valmiista taustoista löytyi mieleiset kuvat ja värit. Violetti/purppura ei ole oikein koskaan ollut mun juttu, mutta nyt imen niitä värejä kuin sieni. Ei sinisävyistä violettia. Ostin violetin takinkin kirppikseltä vaikka en olekaan ihan varma tuleeko käytettyä, mutta sen voi antaa eteenpäin tai myydä huudossa. Mitään päivän asu-postauksia multa tuskin tulee kun aika on suht rajallista tällä hetkellä vaikka rakastankin kauniita vaatteita ja laittautumista. Joskus jaksoin olla aina viimeisen päälle, mutta ehkä sekin vaikuttaa että vaatemaku tjsp. on muuttunut kuudessa vuodessa. Kuvia vuodelta 2006, puljasin kirkkaanpunaisen suoravärin kanssa ja meikkasin aika rankalla kädellä.
2007
Ostin Tints of Naturen mustan kestovärin jota lotrasin kaksi purkkia päähäni. VIRHE! Parin pesun jälkeen tulos oli punaisenkuultava koska hennaväri alla ei tietenkään peittynyt, eikä musta väri sopinut alkuunkaan. Tämäkin oli pakko oppia kantapään kautta. Onneksi parilla värinpoistolla musta väri lähti nätisti pois mutta hennaväri ei joten sain punaiset hiukset takaisin suht kivuttomasti. Hiusten kunto ei tietenkään vastannut enää entistä mutta tyhmyydestä sakotetaan.
2008
Sikaosasto007, edelleen liikaa pakkelia. Lip Service, Criminal Damage ja Pennangalan olivat POP. Siis DAA enhän mä voinut muuta käyttääkään :D Enkä tiedä miksi näytän noin kauhean kuivalta.
2009
Pakkelin määrä on vähentynyt huomattavasti ja päälle on eksynyt ihan normaalit vaatteet. Pynttäytymistä tapahtui harvemmin kun ei enää viitsinyt, vaikka kuppi maistuikin lähes joka viikonloppu.2010
Vuodelta 2010 on eniten kuvia kaikista tapahtumista kuten juhannuksesta, vapusta, Tuskasta jnejne. Mut tuli oltua aika paljon menossa ja kyllä näkyi naamassa. Mut oli kiva kattella kaapista menovaatteita usein.
2011
Myötätuulirockista 2011. Oli oikein kiva reissu vaikka silloin vesisateessa ei oikein tuntunutkaan kovin hohdokkaalta. Aiemmin olisin kitissyt tukasta ja meikeistä yms. jotka menee pilalle sateessa mut ei enää paljoo jaksanu kiinnostaa. Ajatuksena oli ottaa pikkasen kuppia mutta ei sitten otettu kun alueelta ei päässyt ulos ja olisi pitänyt bändejä katsoa. Ei huvittanut istuskella puolta päivää alueen ulkopuolella juomien kanssa eikä pulittaa sisäpuolella kuutta euroa kaljasta. Mutta parempi niin, ainakin jaksoi mennä paikalle kolmena päivänä, kun kunto kestää nykyisin yhden illan. Aiemmin olisi mennyt enemmän, mutta krapulat ovat muuttuneet pienistäkin määristä ihan kauheiksi.
2012
Uutenavuotena uumoilin pikkaisen jos olisi kuivin suin koko vuoden, tietämättä että on pakkokin olla. Mutta lopetin tupakanpolton lähes vuosi sitten ja olin viimeksi liikenteessä tammikuussa. On ollut paljon parempi olla eikä naamakaan näytä enää niin pöhöltä. Pynttäys on jäänyt lähes kokonaan. Kyllä mua kiinnostaa lähteä johonkin iltaa istumaan ja laittautua ja hömpätä oikein luvan kanssa pitkästä aikaa. Ei mua dokaaminen enää oikein jaksa kiinnostaa. Kiinnostus hiipui kun oli jatkuvasti liikenteessä ja siitä tuli lähinnä tapa. Nyt on tärkeämpiäkin asioita. Kyllä mä ehdin vielä käydä illanistujaisissa ym. kekkereissä ja pyntätä. Olihan se kummallista jossain vaiheessa kun ei oikein tunnistanut itseään ihmisen näköiseksi peilistä ilman kunnon pakkelikerrosta. Ripsetkin ovat kasvaneet takaisin. Mut silloin kiinnittää enemmän huomiota kaikkiin pikkuvirheisiin jos on tottunut että peilistä katsoo meikattu naama. Meikittömän naaman pitäisi olla se "normaalimoodi" joka ei herätä kauhistusta ja sitten kun heittää siihen vähän meikkiä niin on loistava fiilis, eikä karseasta normaali-fiilis :D:D Huh ikuisuuspostaus, mut oli ihan pakko kun kuvien lisääminen on helppoa ^_^