actlikepeopleexpect.exe.......running

Pääsin ulos vihakuplasta. Se tulee säännöllisen epäsäännöllisesti ja kohdistuu muihin ihmisiin. Sellaisina päivinä on vaikea olla missään,eikä ole tippaakaan sosiaalinen olo. Mulla on muihin ihmisiin ja sosiaalisuuteen liittyviä ristiriitoja niin paljon etten välillä tiedä mikä on paras vaihtoehto. Kun mikään niistä vaihtoehdoista ei tunnu omalta eikä hyvältä. Kun olo on väärinymmärretty ja vähätelty. Monesti jos sanon että joku asia ei mennyt oikein tai tasapuolisesti tms. niin jälkikäteen tulee olo että nostin metelin  turhasta. Ja että ehkäpä vain kuvittelin kaiken ja nostin metelin turhasta. Vaikka selkeästi olisi kohdeltu väärin jossain tilanteessa. En uskalla tuoda itseäni ja omaa mielipidettäni julki, vetää rajaa siihen ettei heitetä paskaa silmille.

Erittäin kuvaava tilanne

Ylläoleva kuvasarja kuvaa myöskin erittäin hyvin eri  tilanteita. Jos teen jotain väärin, niin ei paljoa selitellä. Oletetaan, että tiedän mikä meni käytöksessä vikaan tai että tein sen tahallani. Tätä on nykyisin harvemmin.

Lapsuuden piirretyt voi vaihtaa suoraan kaikkeen vanhaan. Kelpaa musiikki,vaatteet, muistot. Nostalgiatrippi paijaa mun mieltä. Kukaan muu ei vain tunnu olevan samalla tripillä. Toki  ei voikaan koska ei samoja muistoja voi  jakaa. Samasta tilanteestakin voi olla kaksi eri  kokemusta. Minulle parasta ikinä, toiselle samantekevä.

Mä en oikein tiedä mikä mun oma mielipide on monestakin asiasta. Todellinen, ei johdateltu. Mielipiteiden pitäisi olla itsellekin perusteltuja, että niiden sanojen takana voisi seistä. Kun mun mielipiteitä on  ollut aina helppo horjuttaa kun perusteet ovat olleet hatarat. Esim. luen jostain asiasta paljon, muodostan mielipiteen. Asiasta keskustellaan joskus ja kerron mielipiteeni. Pitää perustella. En muista enää lukemaani josta mielipiteeni muodostui. Pohja putosi kun en muista mitään.

Ystävyyssuhteiden hankaluus

Tuntuu että aivot ovat hälytystilassa. Lasten ystävyyssuhteet menevät tunteisiin. Mun sisältä astuu ulos vanhoja kaunoja lapsuudesta. Olin lapsena sen verran pöljä etten tajunnut toisten kiusaavan. Tai jotenkin en välittänyt. En osaa selittää. Suutuin  asiasta vasta vuosia myöhemmin kun tajusin mitä toiset tekivät. Valehtelua, kieroilua, ulkopuolelle jättämistä. Osa ei ollut tuntevinaankaan koulussa,mutta vapaa-ajalla kyllä. Vanhemmat eivät takuulla  tienneet ja osan vanhemmat olivat mukana puhumassa paskaa esim. älykkyydestä ja ulkonäostä. En edes ymmärrä, miksi halusin silti olla kaveri.

Mulla on ollut aina kova tarve tulla ymmärretyksi. Tunnen edelleen että toiset aikuiset katsovat jotenkin oudosti. Saattaa se olla kuvitelmaakin.

Seuraan lasteni ystävyyssuhteita, näen punaista heti kun haistan kieroilua. Lapset tekevät paljon asioita vanhempiensa selän takana, siksi koitan tarkistaa faktat lasten tarinoista. Koitan kitkeä valehtelua ja salaa tekemistä.

Suutun valehtelusta, en rehellisyydestä. Lupaa voi kysyä vaikka vastaus olisikin ei.

Mun sisältä kuoriutuu Jenni 8-v, joka on suuttunut epäoikeudenmukaisesta kohtelusta ja lupaa  kaivaa joka ikisen kiven ja kannon jotta asia oikaistaan. Keinoja kaihtamatta. Lapsen raivo ja kiukku aikuisen muodossa. Ei se tule ulos varsinaisena kiukkuna, mutta ajatusjuna on coktail lapsen ja aikuisen ajatusmaailmaa. Nyt mulla on aikuisen keinot saada lapsista totuus ulos jotta aukot sepitetyissä tarinoissa voi osoittaa. Parempi kyky hahmottaa kellonaikoja, kokonaisuuksia sekä yksityiskohtia.

 

Länsimaisen ihmisen ahdistus

Rullaa taas paskoja ajatuksia. Otsikko kiteyttää kaiken. Ollaan täällä hyvinvoivissa maailmankolkissa  totuttu siihen että on kaikkea. Eikä siksi osata arvostaa sitä mitä jo on, vaan lisää pitäisi saada. Sitä tyytymättömyyden pohjatonta kaivoa ei mikään täytä. Mä olen aika sanaton, vaikka päivääkään en ole kurjuutta nähnyt. Ihka oikeaa kurjuutta.

En voi yleistää kaikkiin, koska suurin osa ihmisistä ei narise turhista. Mut mulla alkaa kiertää tällaiset jutut helposti kehää. Mäkin kuulun niihin tyytymättömien ihmisten joukkoon,vaikka mulla on kaikkea. Enkä mä tiedä mistä se kumpuaa.

Asiat joita mä haluaisin ovat aineettomia. Mielenterveys balanssissa, hiljaisuutta, tavotteita.

Yks nainen kävi tänään asiakkaana. Kertoi että lähtee lappiin vaeltamaan, keskelle ei  mitään. Eikä määränpäässä ole sähköä tai mitään herkkuja. Mun sisällä liikahti paljon.

Siinä yks tavoite. Lähteä yksin keskelle ei mitään. Pois kaikesta hetkeksi.