pohdintaa

Mulla on kauhea asuntokuume. Inhoan muuttamista uuteen kämppään kun sopeutuminen vie niin kauan. Ei tässäkään kämpässä sinänsä vikaa ole itsessään, ainoa vika on sijainti: Liian lähellä keskustaa ja vilkasta katua. Näköala parvekkeelta on vastapäinen talo joka on kapean pihanleveyden päässä. Näillä on yhteinen sisäpiha.. Oma kämppä olisi kiva mut en suostu ottamaan asuntolainaa, enkä mitään muitakaan lainoja. Vituttaa suorastaan olla pankin kanssa tekemisissä. Lottovoittoa odotellessa siis tai sellaista duunia että olis varaa maksaakin jotain. Mut ehkä sitten kun kummatkin on duunissa ja oon palannut työelämään. Oon monesti haaveillut siitä, että vuokraisin vaan jonkun mökin/kämpän jostain Utsjoelta ja häipyisin täältä kertomatta kellekään. Olis ehkä turhan raakaa, mut suoraan sanoen ei mua aina jaksa muut kiinnostaa. Sitäpaitsi oppisin ehkä arvostamaan perhesuhteita enemmän kun ei ole ihan vieressä ja tavoitettavissa. Soitan harvemmin kotiin tai sukulaisille ja en edes muista koska kävin viimeksi kotikotona. Suku on erkaantunut aika pahasti omiin porukoihinsa eikä tieto kulje kuin pätkittäin. Vähän kuten rikkinäinen puhelin. Tieto ei kulje osapuolille suoraan vaan aina jonkun kautta. No toivottavasti tää meidän nuorempi sukupolvi kiistelee vähän vähemmän asioista, ja tuntuu aika hankalalta ruveta korjaamaan välejä yhtä eheiksi kun ne joskus olivat. Ainakaan vanhemman polven välillä.  Mut nyt puhaltaa uudet tuulet :)