22.2.2015

Hupsista

Päässäni on raksuttanut paljon viime aikoina. Kirjoitin päiväkirjaakin muutama päivä sitten. Yleensä ulos ei tule mitään. Projektina on tavaran vähentäminen. Kävin vaatteet läpi ja viisi pientä jätesäkkiä lähtee kiertoon. Yhden pussin säästin sellaisia joilla on tunnearvoa ja ajattelin lahjoittaa sen jollekin erityiselle kuten vaikka siskolleni kun sellainen päivä koittaa. Onneksi pussilla ei ole kokoa. Muutaman vaatekappaleen aion myydä pienellä summalla paikallisella kirppiksellä. Eräs takki jota ei saa enää ja oli aikoinaan hinnakaskin saa lähteä. On pyörinyt kaapissa sen verran pitkään. En voi antaa sitä koska siskollenikaan koska hänellä on samanlainen. New Rockitkin lähtevät kiertoon, kaikki tavallaan vanhasta tyylistä jääneet jämät lähtevät. Tämä olisi varmaan helpompaa jos olisi muutto menossa mutta kai sitä voi karsia ilman muuttoakin. Positiivisena asiana huomasin etten sittenkään huku itse vaatteisiin. Säkit ovat täynnä lastenvaatteita. Hommasin hiiliteräspaistinpannun. Pitää olla sellainen joka kestää kuumaa, lasten leikit (juu ei ole mitään leikkikeittiötä vaan oikea.) ja vähän rankempaa käsittelyä. Pinnoitepannut menevät tässä taloudessa nopeasti pilalle, keraaminen pannu sanoi itsensä irti vuoden käytön jälkeen. Juuri sinä päivänä kun tilasin uuden pannun. Rasvaton ruuanlaitto on mun mielestä ihan puppua. Neuvolassakin hoetaan rasvaton ja vähärasvainen ja sit pitäisi antaa rasvalisää. Noh pitää raportoida sitten miten hiiliteräspannu suoriutuu. Vaikka käytänkin pääosin luonnonkosmetiikkaa niin päätin hommata kumminkin korealaista BB-voidetta Misshalta. Se oli aiemminkin hyvä ostos. Mun mielestä sellaiset on hyviä ostoksia jotka eivät jää kaappiin pyörimään vaan ovat käytössä lähes joka päivä. Vaatteissa minimi on kolme kappaletta kutakin. Yksi pesussa, yksi käytössä ja yksi kaapissa. Variaatioita sillä ei kauheasti saa, mutta jos osaa ostaa oikein niin kaikki osat sopivat kaikkien kanssa. Tosin sukat ja alushousut kuluvat tällä käytöllä ennätystahtia. Toivon että vuosien aikana olen oppinut impulsiivisesta ostajasta vähän järkevämmäksi.Kosmetiikan kanssa on hankalampaa koska on kiva kokeilla uutta. Siksi testikoot ovat käteviä ja toisaalta tällä hetkellä hyvin suotavia. Pärstääni koristaa POD joka reagoi saunomiseen ja vääriin kasvotuotteisiin aika ikävästi.

9.2.2015

Lupa hiljaisuuteen

Kuvittelin aina että pitäisin päiväkirjaa ikuisesti. Kriisit elämässä ovat huomattavasti vähentyneet ja olen aina pitänyt blogia paikkana purkaa pahaa oloa. Ehkä se on hyvä merkki että kirjoituksia ei enää ilmesty niin tiuhaan tahtiin. Olen harkinnut kirjeiden lähettämistä ihmisille joita en ole nähnyt vuosiin, osoitteiden hankkiminen on vain hieman hankalaa jos facesta ei löydy. Minäkin poistin kaiken, paitsi profiilin. Siellä on hyviä kirppiksiä ja paikalliskirppis. En juurikaan jaksa lukea tilapäivityksiä ja ketä kiinnostaa mun tilapäivitykset? Kun en viitsi lapsista jauhaa aina, enkä retrosta tai kissoista. Tai meikeistä :D Kamerakin on aina vaan rikki joten kuviakaan en saa. Käsityökärpänen on taas purrut mutta en tiedä mistä revin aikaa.

Hei kuka vei verhot?

Sumuverho on poissa, se päänsisäinen. Tai siis tavallaan on. Muuton jälkeen sain energiaa jota odotin pitkään. Ihan omituista. Joko kevät el...