1.8.2019
Club Schatten, muistaakohan kukaan
Pohdin Tuska-festareita ja ihmisten pukeutumista. Kävi ilmi että gootti-ihmisiä oli hyvin vähän, tai siis sellaisia joita itse muistan. Muistikuvat sijoittuvat Club Schattenin toiminnan aikaan. Ajattelin että pukuloisto olisi pysynyt ennallaan. Kävin siis itse Tuskassa 2010 ja siellä näkyi suht paljon pvc:tä ja verkkosukkiksia, sekä samettimekkoja jne. Nykyisin ei kuulemma enää ole. Vuoden 2006 kieppeillä oli olemassa Club Schatten Tampereella (oli myös lehti joka kantoi samaa nimeä), kivijalkakauppoja sekä nettikauppoja kuten Heavenly Circus, Morticia, RorasaH, Blackgroup, Backstreet, Rain of Petals. Pennangalanilla oli iso valikoima kenkiä mutta nykyisin kyseisen merkin monoja saa etsiä kivien alta. En tiedä mitä yrityksessä tapahtui kun olivat olleet kuitenkin pitkään olemassa ja laatukin oli hyvää...kunnes tapahtui jotain. Lip Servicen kuteitakin oli paremmin saatavilla ja laatu on nykypäivään tullut alas kuten monessa muussakin asiassa. Löysin Pennangalanin ja RorasaHin nettikauppaan kesällä 2003 jos muistikuvat eivät valehtele. Jokainen edellämainituista nettikaupoista on tainnut lopettaa. Tulipa sellaistakin lehteä kuin Crimson Magazine. No eipä enempää niistä muistikuvista :D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kelloa vastaan
Kaipaan sitä, kun ei oletettu että on tavoitettavissa koko ajan. Älypuhelin tuntuu taakalta taskussa, jatkuva muistutus siitä, mitä pitäisi ...
-
Kävin eilen sosialisoitumassa, kaffella työkaverilla. Tuli puhetta jostain mekosta joka oli kuulemma kuin elokuvasta Sound Of Music... ei si...
-
Olen käynyt Kiteellä viimeksi 2004, en muista reissusta mitään muuta kuin matkaseuran. Sitä edeltävät reissut ajoittuvat ennen vuotta 2000. ...
-
Kesäloma! Vaikkakin syyskuu kääntyi jo esiin, mutta ei sillä ajanjaksolla ole niin väliä. Jos toivoa voi niin touko-kesäkuussa tai sitten m...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti