Chasing snowflakes

Tuntuu että kevättä varjostaa raskas verho. Joulusta asti ollut sairastelukierre on syönyt voimia enkä ole ollut näin väsynyt aikoihin. Lisääntynyt valoisuus on ajanut aivot varmaankin johonkin shokkitilaan ja käsky on vetää peittoa korviin vaikka ulkona on ihan mieletön keli. Mä en vain jaksa innostua yhtään koska väsyttää. Fiiliksiä laskee myös se että menetin ystävän ja tieto tuli aivan puun takaa, odotin että tapaamme tulevana kesänä. On vaikea käsittää että emme tapaa enää koskaan. Mieleen on palannut kaikennäköistä vuosien varrelta. Päällimmäisenä kyky nähdä maailma toisin ja yksityiskohtia joita muut eivät näe. Mä en ole koskaan tuntenut ketään niin visuaalisesti/taiteellisesti lahjakasta ihmistä kuin Mikko. Sairastelun takia harrastuskin on ollut tauolla kauan, sain viimein vaihdettua X-poleni pienempään 45 milliseen. Ranteet ja käsivarret eivät luultavasti tee enää kuolemaa lämmittelyjen jälkeen, eikä tankoa tarvitse puristaa ranne ylikäännettynä. Päänsärky kuittaa -_-