Muutoksen tuulia

Niinhän siinä sitten kävi. 20 vuoden taipale Heinolassa päättyy. Sain opiskelupaikan Forssasta. En osaa sanoa mitä jään kaipaamaan täällä eniten. Sitä että tunnen lähes jokaisen kadunkulman ja paikan, muistan ihmisten kasvot, sukulaisia ja kavereita vai tätä asuntoa. En osaa nimetä pahinta koska ne kaikki tuntuvat yhtä aikaa pahoilta. Tiedän että tänne pääsee aina takaisin ja kylään sukulaisille ja katsomaan ystäviä. Mut pelkään jollain tasolla erkaantuvani mulle tärkeistä ihmisistä. Mutta se ei ole totta, tunteet vain puhuu mulle eri asioita kuin järki. Ja järki yleensä jää tunteiden alle. Silti kaiken keskellä tunnen helpotusta siitä että asiat nytkähtivät liikkeelle ja olen matkalla kohti tavotteitani. Pääsen ulos siitä jämähtämisen kuplasta johon pelkäsin jääväni. Ikuisesti Cittarin kassalla kun en uskalla päästää irti etten olisi työtön, silloin siitä tulee pakkotyötä. Henkilökohtaisesti irtisanoutuminen oli vaikein osuus. En dissaa enkä syyllistä työttömiä ihmisiä, ei duuniin niin vain kävellä. Mulle on itselleni ihan älyttömän vaikeaa olla työtön, siitä tulee olo että on huono ja laiska ja ahdistus. Jotenkin mun päähän on iskostettu asenne että ihan sama mitä duunia teet kunhan jotain teet. Mut ei sitä eikä sitä eikä sitä eikä tota kun on paska palkka ja tuhat muuta syytä.  Se kaventaa aika paljon sitä mihin oikeasti haluaisin. Mut nyt aion opiskella kosmetologiksi ja mahdollisesti lähteä yrittäjäksi. Se on se mitä haluan tehdä, ei se mitä muut odottavat minun tekevän.