...

On väsy eikä jaksa. Nukkuminen ei auta. Ideoita olis toteutettavaksi mutta ei huvita tai oikeastaan miten sen sanoisi... ei tunnu mielekkäältä tehdä yhtään mitään. Kaikkein paskinta on et en jaksa iloita edes pojastani joka on kumminkin parasta mitä mulle on tapahtunut. Ei vain tunnu miltään, harmaalta vain. Pinna on ennätyslyhyt vastoinkäymisille, kaiken pitäs tapahtua mahdollisimman helposti et ei tarvitsisi ajatella tai ponnistella. Ärsyttää kaikki vaikka en tiedä kunnolla edes miksi. Tämmöstä tää on ollut vuosia mutta nyt se näkyy, eikä hyviä päiviä ole juurikaan ollut. Venaan vain että tää menis itsestään ohi ja hyvänä päivänä uskon taas ettei asioille tarvitse tehdä mitään. Mut kyllä jotain tarvii tehdä ei tämä ohi mene ja olis kiva jos elämä olis muutakin kuin harmaata massaa aina. Ja ennenkuin menee pahemmaksi.