Yöjuoksussa

Univelka on pitkä kuin valovuosi, siltä kyllä tuntuukin. Jos yhden hampaan tuottamiseen mahtuu viikkotolkulla kiukkua niin mites sitten loput? Ne ajat mitä saa nukuttua juoksen läpi teini-ikääni tuttujen ihmisten tapaamisen merkeissä, dokureissuilla jne. Tavallaan kaipaan sitä kun oli typerä ja eli vuoristorataa omien tuntojensa kanssa. Yöjuoksut ja nipistelevä pakkanen jaloissa. Kaipaan myös niitä ihmisiä. Tosin mitä ihmisiin tulee niin sillä ei ole todellisuuspohjaa. Kaipaan niitä ihmisiä sellaisina kuin heidät muistan. Osan kanssa en ole puhunut kymmeneen vuoteen, joten olisi ihan typerää olettaa että mikään ei olisi muuttunut. Mutta kuten sanoin ei sillä ole todellista pohjaa tälle hetkelle. Mietin myös miksi tiet erkanivat sellaistenkin ihmisten kanssa joiden kanssa hengasi joka päivä kuten esmes. Mandi. Hengailu vain lopahti pikkuhiljaa ja sitten kokonaan kun opiskelu alkoi. Nykyisin en enää oikeastaan osaa ottaa yhteyttä. Mitä mä oikein sanoisin? Mitä kysyisin? Satu on pysynyt matkassa tähänkin asti ja on oikeastaan ainoita ihmisiä Vieksän ajoilta joita enää näen. Mutta niinhän se meni silloinkin. En mä tutustunut silloin oikeastaan kunnolla kehenkään. Mandiin ja Satuun. Muut jäivät tavallaan vain tutuiksi ihmisiksi joiden kanssa on puhunut joskus. Ei mulla ollut oikein sanottavaa kenellekään ja oli vain vaivaantunut olo jos ei ollut omassa porukassa. Mut niinhän se menee nykyisinkin. Viime yönä näin unta että olin menossa festareille. Jalassa oli kumisaappaat ja päässä neljän tuulen hattu (lappalaishattu).