Kaipaan sitä, kun ei oletettu että on tavoitettavissa koko ajan. Älypuhelin tuntuu taakalta taskussa, jatkuva muistutus siitä, mitä pitäisi hoitaa. Reagointia asioihin pienellä viiveellä. Wilmaan tulee viestiä jatkuvasti, tuntimerkintöjä, paljon asiaa joihin vastata ja reagoida. Whatsappiin tulee myös kouluasioita, harrastusasioita, nopealla aikataululla. Päivämääriä, tehtävää, kuittauksia. Työpäivän aikana pitäisi olla myös tavoitettavissa. Tuntuu että ihmisiä revitään joka suuntaan, kun kaikki on muuttunut sähköiseksi. Aikaa reagoida asioihin on vähemmän ja monet jutut on huonommin ennakoitu ja suunniteltu.
Omasta kouluajasta on toki 20 vuotta aikaa, mutta raportoitavia asioita koulusta oli vähemmän. Huonosta käytöksestä sai lapun kotiin, ei niin että Wilmasta löytyy merkintä jokaiseen virheeseen, jonka oppilas on tehnyt. Jokaisesta myöhästymisestä ei tullut informaatiota kotiin, vaan jos niitä tuli useampi, niin ilmoitettiin korvaamisesta. Toki on kiva tietää, mitä koulussa tapahtuu, mutta seurantaa päivätasolla en kaipaa. Liian tarkkaa. Tuntuu muutenkin että ajanseuranta on muuttunut tarkaksi. Analysoidaan kaikkea mitä voidaan, kerätään tietoa kaikesta mahdollisesta. Sama koskee työelämää. Sekin on muuttunut sirpaleiseksi. Oli vaihtuvat tarjoukset kaksi kertaa viikossa, sekä isommat tarjouspäivät, jotka kestivät esim. kaksi viikkoa. Nykyisin on pari päivää kestäviä kampanjoita, erätuotekampanjoita, päivän tarjouksia. Pienempiä aikoja ja useammin. Panostetaan vaihtuvuuteen ja uutuuksiin, samaan aikaan jo olemassa olleet kampanjat ovat yhä taustalla. Sirpaleisempaa ja lyhyemmällä varoitusajalla. Tuntuu että saa työelämässäkin nykyisin reagoida lyhyellä varoitusajalla moniin juttuihin. Se työllistää lisää aika paljon, kun kampanjaa ei voi vain tehdä viemällä kamoja myymälään. Siihen kuuluu muitakin työvaiheita.
Samaan tahtiin ei olisi voinut toteuttaa työtä ja arkielämää ennen. Reagointiaikaa oli enemmän ja hommat oli paremmin suunniteltu. En tiedä kuinka esim.harrastustoiminnan viestiminen on tapahtunut aikanaan, minulla kun ei juurikaan harrastuksia ollut. Kai tuli jokin kuukausitiedote postissa tai ne jaettiin mukaan paikan päällä.
Tuntuu että työpäivän päätteeksi alkaa toinen työpäivä, kun tarkistelet saapuneita viestejä sovelluksista, luet Wilmaa ja merkkaat kalenteriin, mihin kaikkeen tulisi osallistua. Siihen päälle kodin arkihommat ja ennakoinnit hankinnoista. Tiedän että voisin heittää puhelimen roskiin, mutta viestit ym. eivät lakkaa olemassa. Raportointi kulkee samalla nopeudella kaikesta, tieto saavuttaisi vain hitaammin. Onks nää ne ruuhkavuodet? Voihan se olla, että valitan aiheetta. En ole onneksi johtavassa asemassa, jolloin puhelin piippaa koko ajan palavereista ja asiakaskontakteista, suunnittelupalavereista ja raportoinneista. Kun sähköisesti tai etänä hoidetaan lähes kaikki. Muistettavaa triplana jos sekään riittää. Päälle mahdollisesti lapsiperhearki jossa puhelin piippaa päiväkodin tai koulun asiaa usein. Sitten ihmetellään jos tulee burnis. Saa juosta kelloa vastaan koko ajan ja tehdä töitä kotonakin.
Ehkä vika on siinä, että olen jatkuvasti tietoinen kaikesta. En pysty sulkemaan aivoja tietoisuudelta, se on automaattista. Kuin tulostusjono johon tulee jatkuvasti lisää asioita, vaikka sulkisin itseni kotiin ja puhelimenkin heittäisin pois. Se uuvuttaa. Olla koko ajan tietoinen ja ajan tasalla kaikesta. Näen sukan nurkassa, jätän sen huomiotta koska teen juuri jotain muuta joka vien huomioni. Sukka on rekisteröity muistiin. Joku kysyy sitä kolmen viikon päästä, ja osaan kertoa nähneeni sen nurkassa. Se on ollut tavallaan unohduksissa, että olisin vienyt sen myöhemmin omalle paikalleen. Näitä ei akuutteja muistikuvia kertyy jatkuvasti muistiin, ne ovat olemassa vaikka en ajattele niitä. Onko nämä äitiaivot, suoritusaivot vai adhd-aivot? Skanneri käy koko ajan enkä saa sitä kiinni. Samaan tapaan luen ihmisiä, en tietoisesti, mutta huomaan asioita. Ennakointi napsahtaa päälle ja tiedän mitä on tulossa.
Siivosin eilen tarkemmin ja imuroidessa eteisen kaapiston iso alatasolevy liikahti, alta löytyi kaksi sanomalehteä. Kauppalehti vuodelta 1972 ja Itä-Häme vuodelta 1980. Olen asunut ympäri Heinolaa ja oikeastaan melkein joka asunnosta on löytynyt aarteita vuosikymmenten takaa. Kauppalehdestä löytyi kunnon häpeäsivu. Protestilista, johon on kirjattu ihmisten ulosottoasioita, vekselit ja tratat, sekä vararikot. Ne on kirjattu nimellä, paikkakunnalla ja summalla. Ei onnistuisi nykypäivänä.
