Se on jännä asia, kuinka netin tarjoamat asiat menettävät merkityksensä. Vuosituhannen vaihteessa se oli uutta jännää ja nähtävää oli paljon. Nykyisin tunnen, ettei se tarjoa oikein mitään. En lue uutisia kuin lähinnä lehdestä, en seuraa julkkiksia enkä oikein bändejäkään. Inhoan vaatteiden ostamista, edes netistä. En jaksa selata vain huvin vuoksi, kun ei siinä ole hupia. Tiedon hakeminen on tuskaisaa, kun faktat sekoittuvat kaikennäköiseen huuhaatietoon. En seuraa mitään sometyyppejäkään.
En viitsisi kuluttaa energiaa pohtiessani ovatko näkemäni asiat totta vai eivät. Lähtökohtaisesti en pidä nettiä enää kovin totuudenmukaisena paikkana. Videoita pelastetuista kissoista, käytännönpiloja, haasteita yms.
Käytän nettiä lähinnä työasioihin ja vaatteiden ostamiseen. 20 vuotta vanhat farkut kun alkavat ratketa liitoksistaan, samaa mallia on hankala löytää. Mutta kun vähän kaivelee, niin sama malli löytää tiensä kaappiini yhä uudelleen, eikä tarvitse edes sovittaa. Miten niin tavaroille uskollinen?
Cd-levyt sytyttävät vähän, samoin tuoksut sekä kirjat. Tosin tuoksujen suhteen olen siinä tilanteessa, että monista tulee huono olo. Olen päässyt siihen pisteeseen, että avaan verkkokauppoja vasta siinä vaiheessa kun jotain tarvitsee.
Jos olenkin oppinut kuinka shoppailuongelman kierto menee (kokemuksesta). Selaat tavaroita huvin vuoksi, innostus. Päässä on jo olemassa lista asioista jotka haluaa ostaa. Ostaminen tuntuu kivalta. Paketin odottaminen tuntuu kivalta. Kun paketti on kotona ja tavarat siinä, ei tunnukaan oikein miltään. Odotus on päättynyt. Kaikki se mitä siihen kiertoon liittyy, on menettänyt merkityksensä eikä tunnu enää miltään.
Nykyisin ei ole ostoslistaa päässä, tarvetta ostaa jotain mitä ei tarvitse. Se ei ole kivaa enää. Välillä kyllä viihdytän itseäni etsimällä rytkyjä joita pidin 20 vuotta sitten. Ja uteliaisuuttani katson, onko niitä vaatemerkkejä tai kenkämerkkejäkään enää olemassa.
Töistä kotiin kävely on tarjonnut viihdykettä. Radanvarressa oli eilen runsaasti lintuja, äänen perusteella Närhiä, Räkättirastaita ja Mustarastaita. Mustarastailta osalta puuttui keltainen nokka. En edes muista koska olisin nähnyt Närhen. Lintuja on kiva seurata.