Mä olen varmaan sellainen syntymäkänkkäränkkä. Vitutuskäyrä aina vähän koholla tai ärtynyt. Syitä on lukuisia, eikä se ole muuttunut niistä ajoista kun olin vielä vaipoissa. Tiukka kuri opetti pitämään mölyt mahassa ja olemaan miellyttävä. Välttelemään konflikteja. Mutta ei se kiukkua tai ärtyneisyyttä poistanut, en vain voinut ilmaista sitä. Ottaa päähän että olen kiltti, enkä osaa vetää rajaa. Ottaa päähän että olematon sosiaalinen lähipiiri kuppaa kyvyttömyyttä sanoa ei. Tuskin tietoisesti, mutta se ei poista sitä miltä se tuntuu. Puhelin ei soi, eikä siihen tule viestiä. Ja kun tulee niin ihmiset ovat jotain vaille. Osa verhoaa sen kuulumisten kyselyyn näennäisesti ja kysymyksen jälkeen kaadetaan paskakippo niskaan kun "muodollisuudet" on hoidettu. Tiedän kaavan. Toinen muoto on jauhaa puhelimessa kaikenlaista lähes tunnin verran, jonka jälkeen saadaan kakistettua ulos miksi edes tuli soitettua. Ärsyttää olla oikeassa, kun näen puhelimen soivan. Tiedän heti miksi se soi ja miten kaava menee. Osa läheisistä esittää suoran pyynnön ilman mitään esikarkeloita. Hyväksyn ne yleensä paremmin mutta sekin riippuu asiasta.
Esim. mulle esitetään pyyntö että voinko tulla hakemaan paikasta X tai voinko käyttää kaupassa. Suhtaudun asiaan nihkeästi sillä pyynnön jälkeen tulee selityksiä jotka haistan paskaksi. Viitsimättömyys verhotaan tekosyyhyn.
Toinen esimerkki on pyyntö hiusten värjäämisestä. Sovitaan päivä ja kellonaika. Värjäyshommaan menee koko päivä ja siihen liittyy ruuanlaittoa, höpöttelyä ja kahvinjuontia. Mahdollisesti myös torkkumista sohvalla. Ajanviettoa perheen kesken. Hiusten värjäys on sivuseikka tavallaan koko hommassa, tai ainakin minulle on. Se toimii tekosyynä tavata perhettä säännöllisesti, koska saamaton perseeni ei käy kylässä.
Maailma on mulle iso ristiriita. Täynnä sääntöjä joiden en näe pätevän. Kierrätetään muna huurussa koska se on hyväksi. Samaan aikaan valmistetaan tavaraa joka ei kestä, jotta ihmiset ostaisivat uusia. Metsään menee. Tekopyhää. Enkä mä näe tässä mitään foliohattuilua. Terve maalaisjärki riittää siihen että näkee miten nurinkurista moni asia on. Syyttävä sormeni menee vain ihmisiin yleisesti. Kuten olen todennut että ihminen on tämän maailman syöpä. Enkä mä ole halunnut olla osa tätä kaikkea, olla osa sitä syöpää joka maailmaa nakertaa. Häpeä siitä, että on samanlainen kuin kaikki muutkin, ihan sama mitä valintoja tekee. Joku muu tekee ne valinnat tyhjäksi kun katsoo kokonaiskuvaa, ei riitä että mulle tulee kiiltokuvalupauksista parempi mieli. Kun ei edes tule, haistan ne tyhjiksi lupauksiksi.
En ole löytänyt keinoa blokata näitä ajatuksia, oli parempia vuosia mutta en tiedä mitä tein eri tavalla. Ikä tuo lisää kokemusta elämästä ja maailmasta, eikä se ainakaan onnea tuo. Mulla on asiat hyvin, mutta ahdistus ja kiukku ihmiskuntaa kohtaan eivät hellitä. Eikä syyllisyys. Näen kokonaiskuvan päässäni koko ajan ja olen osa sitä. Veikkaan että ihminen joka asuu kolmannessa maailmassa hökkelissä tai kadulla ei kelaa tällaisia asioita. Arvomaailma on hyvin erilainen. Ei jää aikaa miettiä turhia asioita kun on kyse omasta hengestä. Kadehdin suku ja perhekeskeistä arvomaailmaa jollain tapaa. Vanhuksia ei dumpata laitokseen vaan kaikki asuvat saman katon alla. En ole päässyt ajatusjatkumossa vielä niin pitkälle, että mikä perhekeskeisessä kultuurissa on erilaista kuin esim. täällä Suomessa. Mielessäni esiin nousee kunnioitus vanhempia kohtaan eli tapakasvatus, urakeskeisyys ja raha on mahdollisesti myös pienemmässä asemassa. Koska jos on uraputkessa niin ei niitä omia vanhempia ja isovanhempia ehdi nähdä saatikka hoitaa, eikä siitä saa rahaa jolla kustantaa elämää täällä. En tiedä mikä näistä on ratkaisevaa. En ole tutkinut maailmankolkkia joissa perhe tulee ensin. Esim.kulttuuria,tapakasvatusta, yhteiskuntarakennetta ja hintatasoa jne.
