4.1.2013
Silmien pyörittelyä
Hitto, mikä ihmisiä vaivaa parisuhdeasioissa. Jos ei vain enää nappaa olla toisen kanssa, niin miksi sitä ei voi sanoa suoraan? Pitää kehittää typeriä tekosyitä joiden takia suhde on ohi. Jos ei halua olla enää yhdessä niin siihen ei tarvitse mitään tekosyitä. Voihan siihen haluamattomuuteen olla syitä jos jonkinlaisia mutta yleensä tuskin pelkkää yhtä syytä. Ja sitten se "kyllä mä välitän susta vielä"-liirumlaarum. Ihan kuin se jotenkin parantaisi jätettävän mieltä. En usko. Voi sanoa että välittää mutta ei niin paljon tai sillä tavalla että kannattaisi enää olla yhdessä. Simple? Toisen kanssa haluaa olla tai ei halua. Jos epäröi eikä tiedä haluaako olla niin ei kannata yrittää, siitä seuraa loppuenlopuksi paha mieli. Se on vähän kuin toivon antamista paremmasta mutta turhan usein se on sitten ovi joka tulee päin näköä.. En ole asiassa paras puhuja koska en ole kyennyt/osannut sanoa että ei enää vain kiinnosta. En ole osannut kertoa myöskään mikä mättää, selityksenä kaikenlaisia ympäripyöreyksiä. Ja olen käyttänyt myös "välitän vielä" fraasia..VIRHE. Ajattelin tuolloin että toiselle ei jää niin paha mieli, mutta totta helvetissä jää jos suhteen pistää poikki. Ja kyllä mä välitinkin ja olin huolissani, mutta en niin paljoa että olisi kannattanut jatkaa. En vain osannut sanoa lausettta loppuun. Nykyisin osaisin olla suorempi ja varmaan kehtaisinkin. Musta on epäreilua olla epäsuora ja jättää toinen killumaan epätietoisuuteen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
L'eau Par Kenzo
Kuopion reissu 2008. Ostin sieltä L'eau Par Kenzon (oikeanpuoleinen) Heitin myöhemmin pullon pois, koska tuoksussa oli jokin tosi häir...

-
No eipä kauaa nokka tuhissut. Jäbä oli ilmeisesti pitkään hereillä kun koisasin tyytyväisenä vieressä koska nukahti sitten kun itse heräsin ...
-
Negatiivisuuden kehä jatkuu. Elämä tuntuu merkityksettömältä. Motivoituminen on vaikeaa. Ihmisten parissa oleminen on vaikeaa, tuntuu että e...
-
Pää suoltaa kaikennäköistä tähän aamuun. Yllätys että pohdin taas omaa elämänkaartani. Voin jakaa karkeasti elämänvaiheita. Lapsuus, teini-i...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti