Kelloa vastaan

Kaipaan sitä, kun ei oletettu että on tavoitettavissa koko ajan. Älypuhelin tuntuu taakalta taskussa, jatkuva muistutus siitä, mitä pitäisi hoitaa. Reagointia asioihin pienellä viiveellä. Wilmaan tulee viestiä jatkuvasti, tuntimerkintöjä, paljon asiaa joihin vastata ja reagoida. Whatsappiin tulee myös kouluasioita, harrastusasioita, nopealla aikataululla. Päivämääriä, tehtävää, kuittauksia. Työpäivän aikana pitäisi olla myös tavoitettavissa. Tuntuu että ihmisiä revitään joka suuntaan, kun kaikki on muuttunut sähköiseksi. Aikaa reagoida asioihin on vähemmän ja monet jutut on huonommin ennakoitu ja suunniteltu.

Omasta kouluajasta on toki 20 vuotta aikaa, mutta raportoitavia asioita koulusta oli vähemmän. Huonosta käytöksestä sai lapun kotiin, ei niin että Wilmasta löytyy merkintä jokaiseen virheeseen, jonka oppilas on tehnyt. Jokaisesta myöhästymisestä ei tullut informaatiota kotiin, vaan jos niitä tuli useampi, niin ilmoitettiin korvaamisesta. Toki on kiva tietää, mitä koulussa tapahtuu, mutta seurantaa päivätasolla en kaipaa. Liian tarkkaa. Tuntuu muutenkin että ajanseuranta on muuttunut tarkaksi. Analysoidaan kaikkea mitä voidaan, kerätään tietoa kaikesta mahdollisesta. Sama koskee työelämää. Sekin on muuttunut sirpaleiseksi. Oli vaihtuvat tarjoukset kaksi kertaa viikossa, sekä isommat tarjouspäivät, jotka kestivät esim. kaksi viikkoa. Nykyisin on pari päivää kestäviä kampanjoita, erätuotekampanjoita, päivän tarjouksia. Pienempiä aikoja ja useammin. Panostetaan vaihtuvuuteen ja uutuuksiin, samaan aikaan jo olemassa olleet kampanjat ovat yhä taustalla. Sirpaleisempaa ja lyhyemmällä varoitusajalla. Tuntuu että saa työelämässäkin nykyisin reagoida lyhyellä varoitusajalla moniin juttuihin. Se työllistää lisää aika paljon, kun kampanjaa ei voi vain tehdä viemällä kamoja myymälään. Siihen kuuluu muitakin työvaiheita.

Samaan tahtiin ei olisi voinut toteuttaa työtä ja arkielämää ennen. Reagointiaikaa oli enemmän ja hommat oli paremmin suunniteltu. En tiedä kuinka esim.harrastustoiminnan viestiminen on tapahtunut aikanaan, minulla kun ei juurikaan harrastuksia ollut. Kai tuli jokin kuukausitiedote postissa tai ne jaettiin mukaan paikan päällä.

Tuntuu että työpäivän päätteeksi alkaa toinen työpäivä, kun tarkistelet saapuneita viestejä sovelluksista, luet Wilmaa ja merkkaat kalenteriin, mihin kaikkeen tulisi osallistua. Siihen päälle kodin arkihommat ja ennakoinnit hankinnoista. Tiedän että voisin heittää puhelimen roskiin, mutta viestit ym. eivät lakkaa olemassa. Raportointi kulkee samalla nopeudella kaikesta, tieto saavuttaisi vain hitaammin. Onks nää ne ruuhkavuodet? Voihan se olla, että valitan aiheetta. En ole onneksi johtavassa asemassa, jolloin puhelin piippaa koko ajan palavereista ja asiakaskontakteista, suunnittelupalavereista ja raportoinneista. Kun sähköisesti tai etänä hoidetaan lähes kaikki. Muistettavaa triplana jos sekään riittää. Päälle mahdollisesti lapsiperhearki jossa puhelin piippaa päiväkodin tai koulun asiaa usein. Sitten ihmetellään jos tulee burnis. Saa juosta kelloa vastaan koko ajan ja tehdä töitä kotonakin.

Ehkä vika on siinä, että olen jatkuvasti tietoinen kaikesta. En pysty sulkemaan aivoja tietoisuudelta, se on automaattista. Kuin tulostusjono johon tulee jatkuvasti lisää asioita, vaikka sulkisin itseni kotiin ja puhelimenkin heittäisin pois. Se uuvuttaa. Olla koko ajan tietoinen ja ajan tasalla kaikesta. Näen sukan nurkassa, jätän sen huomiotta koska teen juuri jotain muuta joka vien huomioni. Sukka on rekisteröity muistiin. Joku kysyy sitä kolmen viikon päästä, ja osaan kertoa nähneeni sen nurkassa. Se on ollut tavallaan unohduksissa, että olisin vienyt sen myöhemmin omalle paikalleen. Näitä ei akuutteja muistikuvia kertyy jatkuvasti muistiin, ne ovat olemassa vaikka en ajattele niitä. Onko nämä äitiaivot, suoritusaivot vai adhd-aivot? Skanneri käy koko ajan enkä saa sitä kiinni. Samaan tapaan luen ihmisiä, en tietoisesti, mutta huomaan asioita. Ennakointi napsahtaa päälle ja tiedän mitä on tulossa. 

Siivosin eilen tarkemmin ja imuroidessa eteisen kaapiston iso alatasolevy liikahti, alta löytyi kaksi sanomalehteä. Kauppalehti vuodelta 1972 ja Itä-Häme vuodelta 1980. Olen asunut ympäri Heinolaa ja oikeastaan melkein joka asunnosta on löytynyt aarteita vuosikymmenten takaa. Kauppalehdestä löytyi kunnon häpeäsivu. Protestilista, johon on kirjattu ihmisten ulosottoasioita, vekselit ja tratat, sekä vararikot. Ne on kirjattu nimellä, paikkakunnalla ja summalla. Ei onnistuisi nykypäivänä. 

Hohtoa etsimässä

Se on jännä asia, kuinka netin tarjoamat asiat menettävät merkityksensä. Vuosituhannen vaihteessa se oli uutta jännää ja nähtävää oli paljon. Nykyisin tunnen, ettei se tarjoa oikein mitään. En lue uutisia kuin lähinnä lehdestä, en seuraa julkkiksia enkä oikein bändejäkään. Inhoan vaatteiden ostamista, edes netistä. En jaksa selata vain huvin vuoksi, kun ei siinä ole hupia. Tiedon hakeminen on tuskaisaa, kun faktat sekoittuvat kaikennäköiseen huuhaatietoon. En seuraa mitään sometyyppejäkään.

En viitsisi kuluttaa energiaa pohtiessani ovatko näkemäni asiat totta vai eivät. Lähtökohtaisesti en pidä nettiä enää kovin totuudenmukaisena paikkana. Videoita pelastetuista kissoista, käytännönpiloja, haasteita yms.

Käytän nettiä lähinnä työasioihin ja vaatteiden ostamiseen. 20 vuotta vanhat farkut kun alkavat ratketa liitoksistaan, samaa mallia on hankala löytää. Mutta kun vähän kaivelee, niin sama malli löytää tiensä kaappiini yhä uudelleen, eikä tarvitse edes sovittaa. Miten niin tavaroille uskollinen?

Cd-levyt sytyttävät vähän, samoin tuoksut sekä kirjat. Tosin tuoksujen suhteen olen siinä tilanteessa, että monista tulee huono olo. Olen päässyt siihen pisteeseen, että avaan verkkokauppoja vasta siinä vaiheessa kun jotain tarvitsee.

Jos olenkin oppinut kuinka shoppailuongelman kierto menee (kokemuksesta). Selaat tavaroita huvin vuoksi, innostus. Päässä on jo olemassa lista asioista jotka haluaa ostaa. Ostaminen tuntuu kivalta. Paketin odottaminen tuntuu kivalta. Kun paketti on kotona ja tavarat siinä, ei tunnukaan oikein miltään. Odotus on päättynyt. Kaikki se mitä siihen kiertoon liittyy, on menettänyt merkityksensä eikä tunnu enää miltään.

Nykyisin ei ole ostoslistaa päässä, tarvetta ostaa jotain mitä ei tarvitse. Se ei ole kivaa enää. Välillä kyllä viihdytän itseäni etsimällä rytkyjä joita pidin 20 vuotta sitten. Ja uteliaisuuttani katson, onko niitä vaatemerkkejä tai kenkämerkkejäkään enää olemassa.

Töistä kotiin kävely on tarjonnut viihdykettä. Radanvarressa oli eilen runsaasti lintuja, äänen perusteella Närhiä, Räkättirastaita ja Mustarastaita. Mustarastailta osalta puuttui keltainen nokka. En edes muista koska olisin nähnyt Närhen. Lintuja on kiva seurata. 

Musikaalit

Kävin eilen sosialisoitumassa, kaffella työkaverilla. Tuli puhetta jostain mekosta joka oli kuulemma kuin elokuvasta Sound Of Music... ei siis positiivinen mielikuva. Josta pääsenkin tän aamun ajatuspyörään. Sound Of Music, elokuva jonka olen nähnyt kymmeniä kertoja VHS-kasetilta. Ja tottakai siihen vielä leikit päälle ulkona, elokuvan biisejä laulettiin leikkien ohessa. Voin kertoa että alikulkutunnelit olivat oikein hyviä laulamiseen. Yllätyin kun poikani ilmoitti nähneensä Sound Of Musicin, olivat siis viime vuonna katsoneet sen koulun musiikintunneilla. Muistan itse nähneeni koulussa Amadeuksen (ei huono), mutta vahvin muistikuva on nauru :D.

En katso kovinkaan paljoa musikaaleja, mutta on muutamia joista pidän erityisesti ja olen nähnyt ne useaan kertaan. Grease, Cherbourgin sateenvarjot, Singing in The Rain ja uudemmista Moulin Rouge. Paljastan että monesti kotona soi taustalla irlantilainen tavernamusiikki, cembalomusiikki. Mutta silloin kun muita ei ole kotona, en tahdo häiritä sellaisella josta muut eivät niin välitä.

Boikotointi on jännä ilmiö. Michael Jackson on hyvä esimerkki tähän. Mä pidän kyseisen artistin tuotannosta ihan hirveästi, puhumattakaan tanssiliikkeistä, ihan rautaa nekin. Tiedän skandaalimyllytyksen jota miehen ympärillä on leijunut ties kuinka kauan. Mutta eihän se lahjakkuuteen musiikin parissa vaikuta, eikä siihen että tyyppi on tehnyt hyvää musiikkia IMO. Mutta tiedän että nykyaikana kuuluu hylätä artistit/julkimot joista nousee sontaa esille. Näytetään muille että toimintaa ei tueta. Näytetään MUILLE?! 

Vaikka artisti olisi tehnyt mitä pahaa, niin se ei ulotu tuotoksiin. Jos kitaran soitto saa mut irtautumaan kehostani ja joudun sen musiikin sisään, niin on aivan helvetin sama kuka sitä keppiä tiluttaa. Se artisti on mulle joku tuntematon ihminen, kasvoista vain tuttu. Ei se herätä minussa mitään henkilökohtaisia asioita, se artisti itsessään. Sen tekemä musiikki herättää. Mun on vaikea puhua musiikista muille. Koska musiikki on makuasia, eikä muita kiinnosta miksi minä tykkään jostain. Eikä minun tarvitse sitä selitelläkään. Muusikoista puhuminenkin on ihan omituista. Nehän on ihan tuntemattomia ihmisiä.

Artistin voi tuomita, se voi olla paha ihminen. Tuotokset sen sijaan voi olla timanttia, eikä sitä ne ihmisen pahat teot muuta. Kitarantilutus ei yhtäkkiä ala kuulostaa paskalta jos soittaja teki rikoksen.

En tiedä onko mun selitykset mistään kotoisin mutta tämmöisiä ajatelmia tänään. 

On muutenkin ihan kumma aamu. Olen ollut musiikin sisällä herätyksestä asti. Hyvällä tuulella. Mua jännittää vähän kauanko tämän tuulahduksen siivet kantaa. Ja mörrimöykky astuu taas kuvaan. Kuvailisin tätä ehkä sanalla tunteikas, näkemäni, kuulemani ja haistamani asiat saavat sellaista kuplintaa aikaan. On hyvä olla ja jännittää että se menee pois.

Loma

 Kesäloma! Vaikkakin syyskuu kääntyi jo esiin, mutta ei sillä ajanjaksolla ole niin väliä. Jos toivoa voi niin touko-kesäkuussa tai sitten myöhemmin (elo-syyskuu). Syy siihen on kuumuus jota siedän huonosti. Viileät aamut, keltaiset lehdet ja usva ovat mieleeni. Ja se tuoksu! Keväällä on tietty sama homma, mutta silloin seuraan eri asioita.

Mä olen yleensä aina mollaamassa ihmiskuntaa. Mutta ainakin yhden asian voin sanoa vilpittömästi, mitä ihminen on saanut aikaan: Musiikki.

Vaikka sanotaan että ihminen tuhoaa maapallon, niin sanoisin että ihmiskunta tuhoaa ainoastaan itsensä. (ei takerruta nyt niihin ihmisen hävittämiin lajeihin, se ei ollut pointtina). Määrämättömän pitkän ajan kuluessa ei ole jälkeäkään, että täällä edes asui ihmisiä. Maapallo selviää, ihminen ei.

En käynyt tänä kesänä mustikkametsällä, enkä keräämässä nokkosensiemeniä. Minulla on vakiopaikat ja ne vaativat autolla kulkemista. Kotoa lähteminen on edelleen haaste. Paitsi heti heräämisen jälkeen. Kuppi kahvia, jotkut rytkyt päälle ja ulos. Nuohomaan ojan pohjia ja ihmettelemään usvaa ja hajuja. Mielellään ennen klo.8.00 kun mun mielestä paras aamuhetki on ennen sitä.

Joku tuumasi netin ihmeellisessä maailmassa hyvin. Nykyihmisellä on olematon keskittymiskyky ja asioita tehdään enemmän hetken mielijohteesta. Niin malttamaton. Jää perseen pyyhkiminenkin kesken :D 

Positiivisia asioita nykymaailmassa: Asioiden hoitaminen sähköisesti on helpompaa ja nopeampaa. Olen täyttänyt lomakkeita pinotolkulla ja vienyt paikkaan a,b ja c. Sitä en kaipaa. Sitä aikaa en muista että pankkikortilla maksaminen oli harvinaista ja se kortti vedettiin sellaisen ihmeellisen koneen läpi jäljennöksenä. Olen sen laitteen kyllä nähnyt käytössä. 

 

Kiteen reissu

Olen käynyt Kiteellä viimeksi 2004, en muista reissusta mitään muuta kuin matkaseuran. Sitä edeltävät reissut ajoittuvat ennen vuotta 2000. Siellä on papan ja hänen siskonsa lapsuudenkoti, Närsäkkälän kylässä. Papan isä sekä hänen kaksi sisarustaan asuttivat paikkaa, papan äiti muutti Havukkasaaresta mentyään naimisiin Tiaisten sukuun. Paikkaa asuttaneet sukulaiset ovat kaikki haudattu Valkeavaaran hautausmaalle, paitsi pappa.

Närsäkkälän paikka toimi kesämökkinä kauan, kunnes katto tuli sisään v.2016 aikana. Lapsena en arvostanut kesäreissuja pätkääkään. Kuukausi keskellä korpea, hiljaista ja tylsää. Pakollista marjojen poimintaa. Aloin skipata reissuja heti kun olin tarpeeksi vanha.

Mökillä pyörähtäminen ei sinänsä herättänyt mitään tuntemuksia, innostuin lähinnä nostalgiasta jota mökin kalusto tarjosi. Olin nähnyt mökillä olevat tavarat viimeksi lapsena ja muistin ne yhä. Paikka on niin metsittynyt ettei maisemakaan näytä enää tutulta. Pihapiiri on kutistunut. Samoin Kiteen keskusta, muistin että talot ovat etäämmällä toisistaan. Kiteen reissun houkuttimena toimi Aurin keikka. Sisko ja äiti ovat käyneet Kiteen reissulla lähes joka kesä, vaikka mökkiä ei olekaan. Majoitus tapahtuu muualla. Tänä kesänä oli hyvä syy lähteä mukaan, ja tuntuu että tuskin jää viimeiseksi. Hiljaista, rauhallista ja vähän ihmisiä, syrjemmällä ei juurikaan. Eli siis täydellistä.

Aitta, "Vanha Piha" ja Pennasen kaupan kassi

Ensimmäisenä iltana keikalle, toisena päivänä kierros Närsäkkälässä josta Pyhäjärven rantaan keräämään kiviä (kuten aikoinaan :D) Lapsuuden uimapaikkoina toimivat Palolampi ja Pyhäjärvi. Muistikuvissa tuulee paljon, eikä todellisuus pettänyt nytkään. En tajua miten siellä voi olla niin paljon hienoja kiviä. Pyhäjärveltä suuntasimme Valkeavaaraan rukoushuoneelle jonka kupeessa on pieni hautausmaa. Korppi raakutti vierailun aikana lähistöllä. Eli juuri oikea tunnelma. Hautausmaan maaperä on aika jännä. Hiekka muistuttaa tomusokeria ja siellä kasvaa mäntyjä. Hiekan takia tuntui että on liukasta. Valkeavaaran hautausmaa/rukoushuone on perustettu n.1937  (noin arvio siksi etten muista faktaa ulkoa) Mutta sukua on ollut Närsäkkälässä jo sitä ennen, pohdin että mihin heidät on haudattu? Jää selvitettäviin mysteereihin.

Pyhäjärvi, oksien takana Havukkasaari

 

 

Keskustan maleksimisreissu sisälsi Nightwish-näyttelykierroksen, kirppiksen ja reissun Kupiaisessa.  Vaikka teini-ikäisenä lähes hengitin bändiä niin näyttely sisälsi paljon uutta nippeliä. Holy Grail hetkeksi muodostui nähdä ensimmäisiä julkaisuja sekä demonauha, niin ja bändipaita Oceanbornin ajoilta. Kiteen kansallisvaate julkaisun aikaan ^_^ Vähän niinkuin että kaikkien Muhoslaisten mummojen kaapeista löytyi Sentencedin kasetti :D En ole kauhean kiinnostunut enää matkamuistoista tai bänditavaroista joita voi vain ostaa. Vuosiluvuilla olevat kiertuepaidat menevät, mutta en oikeastaan käytä niitä. Minulle ei ole yhtä oikeaa bändiä eikä genreä, jos se avaa kyynelhanat tai nostaa ihon kananlihalle niin jatkoon. En halua edustaa mitään genreä tai bändiä. Mulle tulee hassu olo bändipaidassa. Kerään matkamuistoiksi kiviä paikoista jotka edustavat tärkeitä asioita, ne voivat olla myös käpyjä, oksia jne. Lapion kanssa jonkun lempibändin tyyppien pihaan lol :D Vasaran ja taltan kanssa Kiteen kirkolle kairaamaan seinästä palaa? Riittää että kohde on näköetäisyydellä ja yleensä matkamuistot tulevat näkökenttään spontaanisti. Palatakseni bändiin, niin vaikka Nightwishista kasvoi maailmanluokan bändi arvostan suuresti sitä että Tuomas jäi kotiseudulleen. Moni tuntuu lähtevän isoihin kaupunkeihin tai ulkomaille menestyksen myötä. Mutta kun katsoo Kiteen maisemaa, niin en itse ainakaan osaisi kaivata muualle. Lapsena paikka ei ehkä ollut mieluisin, mutta nykyisellään siinä kiteytyy kaikki mitä kaipaan.

On se hieno

Kissat elämässäni

Meillä on aina ollut kissoja, niin kauan kuin muistan. Lemmikkieläimistä kissa on suosikkini, vaikka pidän kyllä muistakin eläimistä. Kaikki kissat ovat tulleet meille leikattuina tai se on hoidettu kissan iän salliessa.

Ötvö (n.1990-????) Löytyi ruusupuskasta, valko-oranssiraidallinen kolli. Oli löytyessään pentu/nuori. Ei kesyyntynyt täysin koskaan joten liekö populaatiokissa ja syntynyt luontoon. Muistan että kesän mökkireissun päätteeksi emme löytäneet Ötvöä enää Närsäkkälän metsistä. Oli mennyt läheisen talon pihapiiriin ja asui siellä muiden ulkoilevien kissojen kanssa. Näin kertoi talossa asunut Happosen mummu. Myöhemmin syksyllä saimme Ötvön mukaamme, tämä versio oli erittäin hyvin syönyt. Ötvön loppukohtaloa en muista.

Valkkari (n.1990-2001) Muistan että kävimme katsomassa kissanpentuja ja sain valita. Valkoinen jolla pieni musta läikkä korvien välissä, läikkä hävisi kun Valkkari aikuistui. Hyvin seurallinen ja osallistui kaikkeen. Kulki perässä. Kun me ihmiset sairastimme, Valkkari nukkui vieressä. Kun itketti, Valkkari tuli leipomaan ja piti "pör" ääntä kunnes itku lakkasi. Seurasi halkojen tekoa ja moottorisahausta istuen viereisellä kannonnokalla. Opetti meidän nuoria kissoja saalistamaan. Jos Valkkarille mäkätti jostain, mäkätti takaisin. Naukumaääni kekekeke:llä tehostettuna. Teini-ikäisenä kun tulin aamuyöstä kotiin, näin Valkkarin kaapivan ulko-ovea. Muutoin oli normaalin oloinen, mutta takajalka ei toiminut. Jouduttiin lopettamaan.

Mustis (1991-200?) Kokomusta, ei niin seurallinen enkä muista että olisi viihtynyt sylissä. Tuli toimeen ensimmäisen koiramme Rokin kanssa. 

Heta (oli mahdollisesti v.2000 jälkeen)Oli Mustiksen ja Valkkarin kanssa samaan aikaan. Hopeamustaraidallinen kollikissa, suht iso. Ei ollut sylikissa, eikä kovin seurallinen. Katosi, mahdollisesti lähitaloihin. Äitini jutteli jonkun tyypin kanssa, joka oli sieltä taloilta ja heilläkin sattui olemaan iso hopeamustaraidallinen kolli. Tyyppi suuttui kun äiti kertoi meiltä sellaisen kadonneen. Sattumaako? Sitä emme saaneet tietää koskaan.

Mimmi (2001-200?) Pikkupiippari, naukumisääni oli olematon eli suu aukesi mutta äänenä kuului joskus vain hento piip. Ei ollut sylikissa mutta piti silityksistä. Katosi.

Tassu (2001-200?) Muistelisin että Tassu tuli meille Valkkarin kuoleman jälkeen, jäi ainoaksi kolliksi Hetan ja Mustiksen mentyä. Oli nähnyt elämää korvien reunoista päätellen, niissä 1-2mm repeämiä tappeluista. "Peitti" ruuat aina syömisen jälkeen. Ei viihtynyt sylissä mutta piti silityksistä. Naukumisääni muistutti pahoin narisevaa ovea. Jouduttiin lopettamaan virtsakivien takia joista kehittyi virtsaumpi hoidosta huolimatta.

Lissu (2002-2019) Ruskeamustaraidallinen, samanvärinen Mimmin ja Tassun kanssa. Nimi tuli Uuno Turhapurosta. Lissulla oli valkoiset renkaat silmien ympärillä kuten Uunolla joten sai Uunon vaimon nimen. Seurallisin ikinä, nukkui tyynyllä tai rinnan päällä oli jatkuvasti mahdollisimman lähellä ihmistä. Pesi itseään äänekkäästi ja hartaasti. Varpaiden välit ja kynnetkin putsasi, kuulosti kuin joku olisi syönyt kynsiä vieressä. Katosi muistaakseni v.2008 lopulla tai 2009 alussa. Löytyi lähinaapurista puolen vuoden jälkeen. Talojemme välissä oli aloitettu räjäytys ja tietyöt kävelytietä varten joten ei ehkä ole siksi tullut kotiin. Naapuria näki harvoin, mutta tuli kissat puheeksi ja heillä oli asunut Lissun ulkonäkö- ja luonnekuvaukseen sopiva kissa puolisen vuotta. Lissu muutti luokseni kerrostaloon löytymisensä jälkeen, sopeutui hyvin. Lissulle kehittyi munuaisvika viimeisimpinä vuosinaan ja päädyimme lopetukseen.

Miumau (2004) Kilpikonnakuvioinen pienikokoinen aikuinen. Tarkasta iästä ei ollut tietoa. Ei tullut toimeen muiden kissojen kanssa, ei viihtynyt sylissä. Odotti minua koulusta kotiin keittiön penkillä ja viihtyi lähellä. Säikähti koiraamme ja pääsi livahtamaan raollaan olevasta ovesta ulos. Emme koskaan löytäneet, vaikka korvassa oli tatuointi.

Hudson (2004) Valkoharmaa kolli, alle vuoden ikäinen mutta ei enää ihan pentu. Seurallinen ja leikkisä. Joutui auton töytäisemäksi.

Hellu (2005-2021) Pitkäkarvainen ruskeankirjava. Tuli meille pentuna, oli Tassun suosikki. Hyvin leikkisä, härnäsi muita kissoja minkä jaksoi, jopa Tassuakin vaikka muut eivät sitä tehneet. Jos huomiota ei irronnut, kävi raapaisemassa sohvaa katsoen meitä. Jos ei tapahtunut mitään, raapaisi uusiksi. Jos nousi sängyltä istumaan tai seisomaan, lopetti heti ja meni tekemään muuta. Huutelu oli ihan turhaa. Salaa ei raapinut sohvia tai nakertanut roikkuvaa tapettiliparetta, se piti tehdä niin että ihminen varmasti näkee. "Peitti" ruuat jos ei kelvannut. Seurallinen, ei välittänyt muista kissoista juurikaan paitsi Tassusta. Muutti luokseni kerrostaloon kesällä 2009, hieman ennen Lissun löytymistä. Turkki vaati hoitoa ja takuttui pahasti kostuessaan edes vähän, joten sisäkissana oli paras vaihtoehto. Tuli sänkyyn viereen peiton alle, ellei Lissu ehtinyt ensin. Olivat asuneet samassa taloudessa aiemminkin, mutta eivät juuri välittäneet toistensa seurasta. Eivät kumminkaan tapelleet. Hellulla oli pitkä sairasteluhistoria virtsakiteiden kanssa vaikka niitä hoidettiin pois. Kivet leikattiin kerran. Viimeisenä puolivuotenaan passivoitui, eikä jaksanut leikkiä tai ollut oma itsensä.Verikokeessa maksa-arvot olivat koholla reippaasti ja saatiin siihen lääkitys ja ruokaa. Kontrollikokeessa maksa-arvot olivat yhä koholla ja lisätutkimuksena ultrattiin vatsanseutu. Maksan vierestä paljastui kasvain, sekä suolistosta pienempiä kasvaimia. Suolistosyövälle ei voinut tehdä mitään joten päädyimme lopetukseen.

Kaikkien vuosien jälkeen pohdin miksi ihmiset päästävät kissansa ulkoilemaan vapaasti. Ennen niin oli tapana ja se tapa on iskostunut vahvasti moniin. Surettaa niin moni turha kuolema (Mustis, Valkkari ja Hudson, kadonneina Heta, Mimmi ja Miumau). Hellu ja Lissu asuivat sisäkissoina loppuelämänsä ja kuolivat vanhuuden tuomiin sairauksiin.

Kissi (2022-     ) Löytyi Ruuhijärveltä, mustavalkoinen kolli, leikattu. Ikää on vaikea sanoa, mutta eläinlääkärin mukaan on ihan aikuinen. Vaikuttaa aikuisen/seniorin väliin osuvalta. Harhaili ulkokissana samassa pihapiirissä kesästä ensimmäisiin pakkasiin. Kyliltä ei omistajaa löytynyt kyselemällä, eikä netistä kuvan kanssa. Leppoisa ja leikkisä. Suhtautuu vähän varautuneesti lapsiin ja tietynlaisista äänistä (kahina) häntä muuttuu paksuksi. On levoton jos jompikumpi meistä aikuisista puuttuu. On pissinyt vääriin paikkoihin muutaman kerran, mutta tiedostan että se on ollut stressaantumisesta. Osallistuu päivän askareisiin toisinaan ja tulee viereen illalla. Seuraa iltatoimia ja hyppää sänkyyn. Töistä tullessa ja aamulla tervehtii väristämällä häntää paljon. Leipoo niin että kuola roiskuu. Sopeutuminen ja tutustuminen vaati aikaa molemmilta osapuolilta. Herkkävatsainen ja mahdollisesti allergioita. Ovat siis tutkinnan alla, mitään tosi hälyttävää ei ole ollut.

Natural High-muistoja

Selkeästi syystunnelma, mielessä on vain villapaitoja ja kaikkea syksyistä. Odotan sitä jo. Keltainen auringonvalo, keltaisia lehtiä, aamu-usva koleana aamuna, ensimmäinen hileinen kerros nurmella. Ja kaikki tuoksut. Ei kesässäkään ole mitään vikaa, pidän kaikista vuodenajoista nykyisin, tai voisiko sanoa siitä siirtymästä uuteen vuodenaikaan. Alkukesä on parasta, aika toukokuusta juhannukseen. Linnut pitävät meteliä, aurinko nousee jo 04.00 aamulla, kasvit ovat vaaleanvihreitä. Omenapuut ja syreenit tekevät kukkia ja koivuun ilmestyy lehtiä. Niissä on kaikissa oma tuoksunsa. Eikä alkukesän tuore tuoksu säily sellaisenaan edes juhannukseen. Heinä ja elokuu ovat jo lupauksia syksystä, kukkien tuoksu on kadonnut. Luonto on tummanvihreä ja sekaan alkaa ilmestyä ensimmäisiä keltaisia lehtiä. Lintulapset ovat jo isoja. Heinäsirkkojen siritys astuu kuvaan.

Syksy hiipii niin hitaasti että sen huomaa päättyvän vasta ensilumeen. Hetket ennen ensilunta ovat kamalimpia. Kylmää ja kosteaa, pimeää. Ja jos lunta ei tule, syksy jatkuu. 

Heinäkuun alussa tulee usein mieleen Natural High Healing-festari. Olen käynyt kaksi kertaa, 2016 ja 2017. Pidän festarin ideologiasta (päihteettömyys, kiirettömyys, onni, rakkaus) ja paljon muita elämänmyönteisiä sanoja. Festari on kasvanut todella paljon ja tottakai se tarkoittaa että myös pitää olla tarjota enemmän ja laajentaa majoitusvaihtoehtoja jne. Nykyisin alueelle on festaribusseja ja kuljetusmahdollisuuksia enemmän kuin 10 vuotta sitten.

Muistan 2016, kun yöllä satoi vettä. Kävimme seuraavana päivänä Secret Beachin rantasaunalla, eikä sinne ollut edes jonoa. Toki saunassa oli täyttä mutta ei jonoa. Peseytyminen tapahtui saunan takana, kuupalla saavista järvikylmää vettä. En ole varma oliko lämmintä vettä edes saatavilla, vai oliko se loppunut. Suoraan järvessä ei saanut peseytyä. Mielestäni saunaranneketta ei silloin ollut vaan se tuli vasta 2017. Silloin tuli myös festarialueen suihkut/saunat joihin oli pääsy saunarannekkeella. En muista koskaan ostaneeni saunaranneketta, koska mulle oli ihan fine käyttää rantasaunaa (matkaa 1,3km alueelta). Joten saunaranneke ei varmaan koskenut rantasaunaa vielä 2017.

Jos menet Naturaliin, älä odota saavasi lämmintä vettä, vaikka maksoit saunarannekkeesta parikymppiä. Lämmin vesi on olemassa, mutta olen kuullut vain huhuja. Jo 2016 ja 2017 kävijöitä oli niin paljon että lämmintä vettä ei riittänyt festarialueen suihkuissa kaikille. Kävijöitä on paljon ja suihkussa käydään sulkematta hanaa peseytymisen ajaksi. Riittää, että jo murto-osa tekee niin. Jos olisi fiksu, laskisi itselleen pesuvedet pariin ämpäriin. Sitä en tiedä poistaako saunarannekkeen ostamatta jättäminen nykyisin peseytymisen kokonaan? Kun Secret Beachin-rantasaunalla saa järvestä vettä, eikä tarvitse edes saunaan mennä.

Ideologia festareissa on kiva, mutta Natural kasvoi mulle liian suureksi.